资讯

18-vuotiaan Salon tähdittämä Mouz hävisi finaalissa kivenkovalle venäläisjoukkueelle Team Spiritille, joka vei voiton suoraan ...
N euvostoliitto toi 1960-luvun alussa ydin­aseita Kuubaan, aivan Yhdysvaltain takapihalle. Nikita Hrushtshev ja Kuuban ...
Kalevan kisojen miesten 800 metrin tuloslista meni shokeeraavalla tavalla uusiksi kilpailun jälkeen. Sensaatiomestari Joonas ...
Sarjaleikkaaja piinaa Kokkolan kaupunginkirjastoa, kertoo Keskipohjanmaa -lehti. Tuntematon henkilö leikkelee pääasiassa ...
Mies kuoli Oasis-yhtyeen keikalla Lontoossa lauantaina 2. elokuuta, kertoo Sky News. Kuolemasta tiedottaa Suur-Lontoon ...
Tilanne aiheutti hämmennystä ja vaikutti kiusalliselta. Kapteeni James muun muassa joutui kyselemään Trumpilta, aikooko hän ...
Vuoden 2024 uutuslaite Swingi oli sunnuntai-iltana oikukkaalla tuulella Linnanmäellä. Paikalla ollut IS:n uutispäällikkö Iida ...
Vaikka rallin MM-sarjan asema ja merkitys on yleisessä katsannossa kovin hatara, on Jyväskylän MM-rallin asema suomalaisessa ...
Sen on sanottu olevan todellinen amerikkalainen keksintö, joka alkoi vitsinä, mutta josta tuli yksi laajimmin käytetyistä ...
Myös Harri Rovanperä, 59, tunnetaan huipputason rallimiehenä. Hän ajoi vuosia ammattilaisena MM-sarjassa ja voitti ...
Vaikka osa kaipaa ilmastoitua toimistoa ja lounasravintolaa, toisille ajatus arkeen palaamisesta tuntuu raskaalta. Ilmarisen ...
Duudsoneista tuttu Jukka Hildén täytti 45 vuotta sunnuntaina 3. elokuuta. Hän on julkaissut merkkipäivän kunniaksi ...