资讯
Tampereen ev. lut. seurakuntien kastetut, kuulutetut ja kuolleet seurakunnittain.
Yleisurheilukaksikko kuuluu Vehmaisten Urheilijoiden tiimiin, jolle hankittiin lisärahoitusta. Projektin tavoite onnistui, ...
La Strada on jo 16 vuoden ajan esittänyt kokoillan näytelmiä maan ensimmäisenä suomenkielisenä kehitysvammaisteatterina. Nyt teatterin johtaja Miina Joseppiina Kahiluoto-Mutila on ohjannut ja käsikirj ...
Sisä-Suomen poliisi etsii Tampereella Messukylästä kadonnutta noin 70-vuotiasta miestä. Hänestä on viimeinen havainto sunnuntaina noin kello 11–12 aikaan. Poliisin mukaan mies kävelee töpöttäen ja hän ...
Tunnettu tamperelaistoimittaja ja taidemaalausharrastaja valmistautui syyskuussa avattavaan näyttelyyn, kun sadekuuro pilasi ...
"Saamani palautteen mukaan ehkä useammankin erityisesti varmana läpimenijänä pidetyn valtuutetun ääniä siirtyi ...
Vanhojen osakeasuntojen myynti kasvoi merkittävästi, mutta varsingin suurissa kaupungeissa hinnat olivat yhä laskussa, kertoo ...
Tampereella on kehitetty uusi treffisovellus, joka kannustaa ihmisiä tapaamaan oikeassa elämässä. Tuutko-sovelluksen kautta ...
Pirkanmaan pelastuslaitos sammutti viisi tulessa ollutta autoa Lempäälän Ideaparkin parkkipaikalla sunnuntaina iltapäivällä. – Helsingistä Tampereen suuntaan matkalla ollut henkilöauto oli alkanut ...
一些您可能无法访问的结果已被隐去。
显示无法访问的结果